B2B-yritysvideo: Huomioi nämä viisi asiaa jo suunnitteluvaiheessa

B2B-yritysvideo: Huomioi nämä viisi asiaa jo suunnitteluvaiheessa


B2B-ympäristössä yritysvideon suunnittelussa ja tuotannossa on monta sudenkuoppaa, jotka voi välttää huolellisella valmistautumisella.  Kokosimme listan asioista, jotka B2B-yrityksen päättäjän kannattaa huomioida videoprojektiin lähtiessä.


1. Sosiaaliset mediat ovat myynnin kannalta harvoin pääroolissa B2B-yrityksillä

Videot toimivat erinomaisesti sosiaalisissa medioissa. Todella usein B2B-puolella sosiaaliset mediat ovat kuitenkin vain pieni osa myyntikoneistoa ja video yksin ei luo yritykselle toimivaa inbound-koneistoa tai tuo roppakaupalla kauppaa somesta.

B2B-puolella yritysvideon päätehtävä on useimmiten tukea  myyntiorganisaatiota. Se tarkoittaa sitä, että video on on osa myyjien työkalupakkia ja videon sisältö on suunniteltu sen mukaisesti. Liian usein olemme kuulleet, että yritykset ovat tuottaneet hienoja brändivideoita, joille yrityksen kentällä toimivat myyjät lähinnä pyörittelevät päätään. Brändihöttövideon nähtyään kukaan ei ole ymmärtänyt, mitä yritys tekee.

Oikein toteutettu video sen sijaan antaa myyntiorganisaatiolle mahdollisuuden esittää yrityksen vahvuudet läpi myyntiprosessin. Video on tukemassa myyjää tapaamista sovittaessa. Se on apuna elävöittämässä myyntiesitystä ja helpottaa konkretisoimaan tuotteen asiakkaalle tuomia hyötyjä.


2. Suuren yleisön sijaan tavoittelet useimmiten pientä joukkoa päättäjiä

Ennen videon sisällön tai aiheen suunnittelua on tärkeää pohtia, kenet haluat sen avulla tavoittaa. B2B-puolella kohderyhmäsi on useimmiten hyvinkin kohdennettu ryhmä päättäjiä, joiden päätöksentekoon haluat vaikuttaa videon avulla. B2B-puolella video maksaa itsensä usein moninkertaisesti takaisin, jos se johtaa edes muutamaan lisäkauppaan vuositasolla. Pohdi tarkkaan millaiseen joukkoon ihmisiä haluat tehdä videolla vaikutuksen. Missä kanavissa voit heidät tavoittaa? Jos tavoitat videollasi juuri oikeat henkilöt, voi se tuoda sinulle kauppaa, vaikka katsojia olisi vain kymmenen. Hyvä b2b-video on myös mainio väline yrityksesi myyjille näytettäväksi asiakastapaamisten yhteydessä. 

3. Missä kohti myyntiputkea videotasi hyödynnetään?

Seuraava olennainen kysymys pohdittavaksi on se, millainen rooli videollasi on osana myyntiputkea. Jos videon tavoitteena on herättää kiinnostusta yleisössä, joka ei vielä tunne tuotettasi tai tunnista tarvetta sille, on syytä panostaa enemmän huomion saamiseen. Jos taas hyödynnät videota myyntiputken loppupäässä, niin voit keskittyä vakuuttamaan katsojan tuotteesi tai palvelusi erinomaisuudesta. Kolmen minuutin yritysvideo harvemmin toimii huomion herättäjänä, mutta se voi olla erinomainen työkalu kääntämään kilpailutuksen teidän yrityksenne eduksi kun yrityspäättäjä arvioi kilpailijoita rinta rinnan tarjouskilpailussa. 

4. Tuo henkilöstösi esiin videolla

Videon yksi tärkein rooli on herättää luottamusta. Verkko on tänä päivänä pullollaan puliveivareita ja silmänkääntäjiä. Siksi oma henkilöstö kannattaa tuoda esille videoissa. Videolla esiintyvät henkilöt ovat yrityksesi näkyviä edustajia ja monella tapaa heidät koetaan olevan yrityksen kasvot. Yrityksen johtohenkilöiden käyttäminen videoilla on mahdollisuus herättää luottamusta yrityksen johtamiseen ja vastuunkantoon. Toisaalta suorittavan tekijöiden nostaminen esiin voi tuoda paremmin esiin sen, miten yrityksen tuotteet tai palvelut toteutetaan käytännön tasolla. Kaikki meistä eivät ole kuitenkaan oman elämänsä George Clooneyta. Katso tästä blogista, kuinka tuot yrityksesi henkilöstön esille videossa ilman, että se on vaivaannuttavaa.

5. Kuka yritysvideon tuottaa?

Suomi on pullollaan erinomaisia videotuotantoyhtiöitä, joista jokaisella on omat painopisteensä osaamisessaan. Osa yrityksistä on erikoistunut tv-mainosvideoihin, osa on keskittänyt voimavaransa rakentamaan huomiota herättäviä kampanjoita sosiaalisiin medioihin.Meillä on lähes vuosikymmenen kokemus siitä, kuinka luodaan videoita, jotka puhuttelevat B2B-puolen päättäjiä ja millaista sisältöä sinun tulee tuottaa osana myyntiprosessiasi.

Ota yhteyttä

Etsitkö kumppania B2B-videoiden suunnitteluun ja tuotantoon? Ota yhteyttä V2B:hen tästä:


SaaS-palvelut: Kannattaako myynti- ja markkinointimateriaaleissa painottaa teknisiä ominaisuuksia vai ohjelmiston synnyttämiä hyötyjä?

SaaS-palvelut: Kannattaako myynti- ja markkinointimateriaaleissa painottaa teknisiä ominaisuuksia vai ohjelmiston synnyttämiä hyötyjä?

Lue lisää
Markkinointiyhteistyötä kumppaneiden kanssa videon avulla - Case Schneider Electric

Markkinointiyhteistyötä kumppaneiden kanssa videon avulla - Case Schneider Electric

Lue lisää
Ajatusjohtajuuden rakentaminen videon avulla - Case Schneider Electric

Ajatusjohtajuuden rakentaminen videon avulla - Case Schneider Electric

Lue lisää
B2B-yritysvideo: Huomioi nämä viisi asiaa jo suunnitteluvaiheessa

B2B-yritysvideo: Huomioi nämä viisi asiaa jo suunnitteluvaiheessa

Lue lisää
Näin tuot yrityksesi henkilöstön esille videossa ilman, että se on vaivaannuttavaa.

Näin tuot yrityksesi henkilöstön esille videossa ilman, että se on vaivaannuttavaa.

Lue lisää